Ajattelu, nopeasti ja hitaastiThinking, Fast and Slow

YleiskuvaOverview

Keskeiset viestitKey messages

1. 01

   Ajattelemme kahdella järjestelmällä, ja hitaampi niistä on laiska

   Järjestelmä 1 toimii automaattisesti ja vaivatta. Se laskee 2 + 2, täydentää tutun sanaparin, lukee mainostaulun tekstin ja ajaa autoa tyhjällä tiellä. Järjestelmä 2 hoitaa sen, mikä vaatii keskittymistä: kertoo keskenään kaksinumeroiset luvut, pysäköi auton ahtaaseen ruutuun tai arvioi monimutkaisen päättelyn pätevyyttä.

   Kahnemanin mukaan järjestelmä 2 on laiska, koska sen käyttö vaatii ponnistelua. Siksi se ottaa ohjat vain harvoin ja hyväksyy usein järjestelmän 1 tarjoaman vastauksen tarkistamatta sitä. Työnjako on yleensä tehokas, sillä vaisto osuu tavallisesti oikeaan, mutta myös tärkeät päätökset voivat jäädä nopean ajattelun varaan.

   Ihminen ei siis ole kykenemätön harkintaan. Ongelma on, ettei harkinta aina käynnisty silloin, kun sitä tarvittaisiin. Lisäksi rajat liikkuvat: se, mikä on aloittelijalle työlästä, voi olla asiantuntijalle automaattista. Shakkimestari näkee hyvän siirron järjestelmällä 1.

2. 02

   Mieli rakentaa vähästä tiedosta ehjän kuvan

   Järjestelmä 1 kytkee uuden tiedon olemassa oleviin malleihin ja muistoihin. Sana, kuva tai ajatus herättää automaattisesti siihen liittyviä mielikuvia, ja niistä syntyy vaivattomasti johdonmukainen vaikutelma. Mieli etsii asioille syitä ja kertoo niistä tarinoita, vaikka taustalla olisi vain sattumaa. Ilmiön havainnollistamiseksi kirja esittelee virittämistä (priming) koskevia kokeita, joissa huomaamaton ärsyke näyttää muuttavan käyttäytymistä. Esimerkiksi vanhuuteen liittyvien sanojen käsittelyn on kerrottu hidastaneen kävelyä. Tähän aineistoon liittyy varaus, joka on kerrottu sivun Huomio-kohdassa.

   Kahneman kiteyttää periaatteen lyhenteeseen WYSIATI (What You See Is All There Is): se, mitä näet, on kaikki, mitä on. Mieli tekee päätelmänsä lähes yksinomaan käsillä olevan tiedon varassa. Se ottaa harvoin huomioon, että olennaista tietoa saattaa puuttua. Siksi vähäinen tieto voi tuottaa vahvan varmuuden tunteen: ihminen hyppää johtopäätöksiin, koska se, mitä hän tietää, muodostaa ehjän kokonaisuuden. Tämä on kirjan mukaan yksi yliluottamuksen selityksistä.

3. 03

   Vaikean kysymyksen tilalle vaihdetaan helpompi

   Kun kysymys on vaikea, järjestelmä 1 vastaa usein huomaamatta johonkin helpompaan kysymykseen. Ihminen kokee silti ratkaisseensa alkuperäisen tehtävän.

   Kirjan tunnetuimpia esimerkkejä on Lindan ongelma, jota Kahneman itse kuvaa tutkimustensa tunnetuimmaksi ja kiistellyimmäksi. Koehenkilöille kuvataan nuori, sanavalmis ja älykäs nainen, joka on opiskeluaikanaan välittänyt syrjinnästä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Kun heitä pyydetään arvioimaan todennäköisyyksiä, enemmistö pitää todennäköisempänä, että Linda on feministinen pankkivirkailija, kuin että hän on pankkivirkailija. Tämä rikkoo todennäköisyyslaskennan perussääntöä, koska kaikki feministiset pankkivirkailijat ovat pankkivirkailijoita. Todennäköisyyden sijaan koehenkilöt arvioivat, kuinka hyvin kuvaus sopii Lindaan.

   Kun tehtävä puretaan näkyviin esimerkiksi lukumäärinä, moni pääsee oikeaan vastaukseen. Tästä ei kuitenkaan ole apua, koska omin neuvoin ihmiset eivät yleensä tee tällaista erittelyä.

4. 04

   Epäolennainen luku ja mieleen tuleva esimerkki ohjaavat arviota

   Ankkuroinnissa (anchoring) arvio vetäytyy kohti lukua, joka on juuri tullut esiin, vaikka sillä ei olisi asian kanssa mitään tekemistä. Kokeessa onnenpyörä oli viritetty pysähtymään lukuun 10 tai 65, minkä jälkeen opiskelijoilta kysyttiin Afrikan maiden osuutta YK:n jäsenistä. Luvun 10 nähneiden keskimääräinen arvaus oli 25 prosenttia, luvun 65 nähneiden 45 prosenttia. Samoin Gandhin kuolinikää arvioidaan paljon korkeammaksi, jos ensin kysytään, oliko hän yli 114-vuotias, kuin jos kysytään, oliko hän yli 35-vuotias.

   Saatavuusheuristiikassa (availability) tapahtuman yleisyyttä tai merkitystä arvioidaan sen mukaan, kuinka helposti esimerkkejä tulee mieleen. Tästä on joskus hyötyä, mutta se, mikä tulee mieleen, ei useinkaan vastaa todellisia todennäköisyyksiä. Molemmissa tapauksissa ihminen ei huomaa, että arvio on syntynyt näin.

5. 05

   Samankaltaisuus syrjäyttää lähtötodennäköisyydet

   Kirjan keskeinen esimerkki on kuvitteellinen jatko-opiskelija Tom W. Kun pyydetään arvioimaan, millä yhdeksästä alasta hän todennäköisimmin opiskelee, ihmiset järjestävät alat niiden yleisyyden mukaan. Kun mukaan lisätään kuvaus henkilöstä, joka on älykäs mutta ei kovin luova, kaipaa järjestystä, tuntee vain vähän myötätuntoa muita kohtaan ja jonka tekstissä vilahtelee scifi-henkistä mielikuvitusta, järjestys muuttuu: tietojenkäsittelytiede nousee kärkeen, vaikka se on pieni ala. Kahnemanin ja Tverskyn vuoden 1973 tutkimuksessa todennäköisyysarviot olivat paljon lähempänä samankaltaisuusarvioita kuin alojen yleisyyttä, ja yli 95 prosenttia vastaajista piti Tomia todennäköisemmin tietojenkäsittelytieteen kuin kasvatustieteen tai humanististen alojen opiskelijana, vaikka näillä aloilla opiskelee paljon enemmän ihmisiä. Kysymys todennäköisyydestä vaihtuu kysymykseksi samankaltaisuudesta.

   Lähtötodennäköisyys (base rate) sivuutetaan, vaikka sen pitäisi olla arvion pohja. Kirja näyttää Bayesin säännön avulla, että jos ala on pieni, todennäköisyys pysyy pienenä, vaikka kuvaus sopisi siihen selvästi muita aloja paremmin.

   Sama näkyy Steven kohdalla: ujo ja järjestystä rakastava mies arvioidaan kirjastonhoitajaksi, vaikka Yhdysvalloissa on moninkertaisesti enemmän maanviljelijöitä. Kahnemanin neuvo on aloittaa uskottavasta lähtötodennäköisyydestä ja kysyä, kuinka paljon uusi näyttö oikeasti muuttaa sitä.

6. 06

   Sattumaa ei tarjota selitykseksi

   Koska järjestelmä 1 etsii syitä, sattuma jää helposti huomaamatta. Kahneman kertoo Israelin ilmavoimien kouluttajista, jotka olivat varmoja, että moittiminen toimii ja kehuminen ei. Huonon laskun jälkeen moitittu lentäjä onnistui seuraavalla kerralla paremmin, ja hyvästä laskusta kehuttu taas huonommin.

   Kyse oli regressiosta kohti keskiarvoa. Poikkeuksellisen hyvää tai huonoa suoritusta seuraa yleensä tavallisempi, sanoi kouluttaja mitä tahansa, koska ääritulokseen on vaikuttanut myös sattuma. Kouluttajien havainto oli siis tosi, mutta sen selitys väärä.

7. 07

   Luotamme arvostelukykyymme enemmän kuin näyttö sallii

   Kirjan mukaan ihmiset yliarvioivat, kuinka paljon he ymmärtävät maailmasta, ja aliarvioivat sattuman osuuden. Jälkiviisaus vahvistaa tätä: kun jokin on tapahtunut, se tuntuu ymmärrettävältä ja vääjäämättömältä.

   Pätevyysharhalla (illusion of validity) Kahneman tarkoittaa virheellistä uskoa omien arvioiden luotettavuuteen. Hän kertoo kokemuksestaan Israelin armeijassa vuonna 1955, jolloin hän sai nuorena luutnanttina tehtäväkseen uudistaa alokkaiden haastattelut. Vapaamuotoisten haastattelujen ennusteiden ja toteutuneen suoriutumisen välinen korrelaatio oli ollut nolla. Haastattelijat uskoivat silti arvioihinsa vielä nähtyään tilastollisen näytön, ja Kahneman kertoo tuntevansa saman harhan yhä itsekin.

   Kirja nojaa myös yhdysvaltalaisen psykologin Paul Meehlin tuloksiin, joiden mukaan yksinkertaisiin tilastollisiin pisteytyksiin perustuvat ennusteet olivat yleensä tarkempia kuin asiantuntija-arviot. Kahnemanin uudessa järjestelmässä haastattelijat esittivät vakiokysymyksiä, vastaukset pisteytettiin ja pisteet syötettiin kaavoihin, ja tulokset paranivat selvästi.

8. 08

   Asiantuntijan intuitioon voi luottaa vain tietyin ehdoin

   Kahneman selvitti intuition rajoja yhdessä Gary Kleinin kanssa. Klein edusti luonnollisen päätöksenteon tutkimusta (naturalistic decision making), joka korostaa kokeneiden ammattilaisten intuition voimaa, ja oli tutkinut intuitiota kovan paineen ympäristöissä, kuten palontorjunnassa ja tehohoidossa. Kahneman edusti heuristiikkojen ja harhojen tutkimusta, joka on tuonut esiin intuition virheet. Suuntauksia pidetään usein vastakkaisina, mutta yhteinen lähtökohta oli, että ammatillinen intuitio on joskus erinomainen ja joskus virheellinen.

   Yhteinen johtopäätös oli kaksi ehtoa. Ympäristön täytyy olla riittävän säännönmukainen, jotta se on ennustettavissa, ja ihmisellä täytyy olla ollut tilaisuus oppia nämä säännönmukaisuudet. Intuitiivisen arvion laatua ei siis voi päätellä siitä, kuinka varma arvioija on, vaan siitä, millaisessa ympäristössä ja millaisen oppimisen kautta intuitio on syntynyt.

   Silloin kun ehdot täyttyvät, järjestelmä 1 tunnistaa tilanteen ja tuottaa nopeasti tarkkoja arvioita. Oma varmuuden tunne ei ole luotettava merkki arvion paikkansapitävyydestä.

9. 09

   Optimismi saa aliarvioimaan kustannukset ja riskit

   Kahneman pitää laajalle levinnyttä optimismiharhaa mahdollisesti merkittävimpänä kognitiivisista harhoista. Se synnyttää illuusion, että hallitsemme elämäämme enemmän kuin todellisuudessa hallitsemme.

   Yksi sen muodoista on suunnitteluharha (planning fallacy), termi jonka Kahneman ja Tversky loivat kuvaamaan suunnitelmia, jotka ovat epärealistisen lähellä parasta mahdollista skenaariota. Kirjan esimerkki on yhdysvaltalaisten keittiöremontit vuodelta 2002. Niiden odotettiin maksavan keskimäärin 18 658 dollaria, mutta todellinen hinta oli 38 769 dollaria.

   Yksilön on vaikea hillitä optimismiaan, mutta organisaatio voi siihen pystyä. Kirja esittelee Gary Kleinin ehdottaman premortem-harjoituksen: ennen päätöstä ryhmä kuvittelee, että suunnitelma on toteutettu ja päättynyt katastrofiin, ja kirjoittaa lyhyesti tuon katastrofin historian. Harjoitus purkaa ryhmäajattelua, tekee epäilyistä sallittuja ja saa myös suunnitelman kannattajat etsimään sen heikkouksia. Se ei suojaa kaikilta yllätyksiltä, mutta vähentää kritiikittömän optimismin aiheuttamia vahinkoja.

10. 10

    Ennuste paranee, kun katsoo samankaltaisia tapauksia

    Kahneman kertoo omasta virheestään. 1970-luvulla hänen ryhmänsä laati Israelin opetusministeriölle lukion opetussuunnitelmaa ja oppikirjaa arvioinnista ja päätöksenteosta. Noin vuoden työn jälkeen jäsenet arvioivat käsikirjoituksen valmistuvan 1,5–2,5 vuodessa. Kun Kahneman kysyi ryhmän opetussuunnitelma-asiantuntijalta Seymour Foxilta, miten samanlaisilla ryhmillä oli käynyt, tämä arvioi, että noin 40 prosenttia ei saanut työtä koskaan valmiiksi ja että muilta se vei seitsemästä kymmeneen vuotta. Foxin oma arvio oli ollut samaa luokkaa kuin muiden, koska hän ei ollut yhdistänyt tietoaan muista ryhmistä tämän hankkeen ennusteeseen. Ryhmä jatkoi silti. Kirja valmistui kahdeksan vuotta myöhemmin, eikä sitä koskaan otettu käyttöön.

    Tästä syntyi erottelu sisäpuoliseen ja ulkopuoliseen näkökulmaan. Sisäpuolinen näkökulma (inside view) arvioi hanketta sen omien yksityiskohtien ja tähänastisen etenemisen perusteella. Ulkopuolinen näkökulma (outside view) hakee lähtötodennäköisyyden samankaltaisten hankkeiden toteutuneista tuloksista. Kirjan mukaan se on suunnitteluharhan lääke, ja nykyään menetelmä tunnetaan viiteryhmäennustamisena (reference class forecasting). Tapaus näyttää myös, ettei varoitus yksin riitä: ryhmä luopui mieluummin järkevyydestä kuin hankkeesta.

11. 11

    Arvioimme voittoja ja tappioita, emme lopputuloksia

    Kirja erottaa kaksi ihmiskuvaa Richard Thalerin nimillä. Econit (Econs) ovat taloustieteen olentoja: järkeviä, itsekkäitä ja makuasioissaan muuttumattomia. Humanit (Humans) ovat psykologian ihmisiä, joilla on järjestelmä 1 ja sen harhat. Kahnemanin ja Tverskyn prospektiteoria syntyi kuvaamaan Humanien valintoja, koska Daniel Bernoulliin palautuva hyötyteoria ei vastannut niitä. Teorian mukaan riskejä ei arvioida kokonaisvarallisuuden kannalta, vaan voittoina ja tappioina suhteessa viitepisteeseen, joka on yleensä nykytilanne.

    Tappiot painavat enemmän kuin samansuuruiset voitot. Tätä tappioiden karttamista (loss aversion) Kahneman pitää teorian tärkeimpänä antina käyttäytymistaloustieteelle. Se selittää myös omistusvaikutusta (endowment effect): esine on omistajalleen arvokkaampi kuin muille. Eräässä tyypillisessä kokeessa mukin myyjät pyysivät siitä keskimäärin 7,12 dollaria, kun ostajat tarjosivat 2,87 dollaria.

    Voittojen kohdalla ihmiset välttelevät riskiä, mutta tappioiden kohdalla ottavat sitä: moni valitsee mieluummin 50 prosentin mahdollisuuden menettää 1 000 dollaria kuin varman 500 dollarin menetyksen.

12. 12

    Todennäköisyydet painotetaan vääristyneesti

    Perinteisen teorian mukaan todennäköisyyden nousu kymmenellä prosenttiyksiköllä on yhtä arvokas lähtötasosta riippumatta. Ihmiset eivät koe niin. Nousu 0:sta 10 prosenttiin eli mahdottomasta mahdolliseksi tuntuu merkittävämmältä kuin nousu 45:stä 55 prosenttiin, ja kaikkein arvokkaimmalta tuntuu nousu 90:stä 100 prosenttiin eli varmuuteen.

    Prospektiteoria kuvaa tämän päätöspainoilla, joissa pienet todennäköisyydet saavat liikaa painoa ja suuret liian vähän. Siksi ihmiset maksavat liikaa lottokupongeista ja lentovakuutuksista lentoasemalla sekä huolehtivat harvinaisista onnettomuuksista. Kahneman yhdistää pienten todennäköisyyksien ylipainottamisen saatavuusheuristiikkaan: se, mikä on helppo kuvitella, saa enemmän painoa.

13. 13

    Sama asia eri tavalla esitettynä johtaa eri päätökseen

    Kehystämisellä (framing) tarkoitetaan tapaa, jolla valinta esitetään. Leikkaukseen suostutaan helpommin, jos kerrotaan, että 90 prosenttia selviää, kuin jos kerrotaan, että 10 prosenttia kuolee, vaikka tilanne on täsmälleen sama. Toisessa tunnetussa kokeessa saman harvinaisen taudin hoitovaihtoehdot kuvattiin joko pelastettuina tai menetettyinä henkinä. Pelastettujen henkien kehyksessä koehenkilöt valitsivat varmemman hoidon, menetettyjen henkien kehyksessä riskialttiimman.

    Ongelmia käsitellään usein myös irrallaan toisistaan, ja valittu viitepiste vaikuttaa lopputulokseen suhteettomasti. Sukua tälle on uponneiden kustannusten (sunk cost) harha: sen sijaan, että ihmiset arvioisivat lisäinvestoinnin tuottonäkymiä, he jatkavat huonoa hanketta, johon on jo uponnut paljon resursseja. Osittain tällä vältetään katumuksen tunnetta.

14. 14

    Kokeva minä ja muisteleva minä ovat eri asia

    Kirjan viimeisessä osassa Kahneman erottaa kokevan minän, joka elää hetki hetkeltä, ja muistelevan minän, joka arvioi jälkikäteen. Mielihyvän ja kivun hetkittäisistä näytteistä koottu mittari ja kyselyillä mitattu elämään tyytyväisyys antoivat eri tuloksia.

    Muisteleva minä arvioi kokemuksen sen voimakkaimman hetken ja lopun perusteella (huippu–loppu-sääntö, peak-end rule), eikä se juuri välitä kestosta (keston sivuuttaminen, duration neglect). Kylmän veden kokeessa koehenkilöt pitivät kättään 14-asteisessa vedessä 60 sekuntia. Toisella kerralla toinen käsi oli samanlaisessa vedessä samat 60 sekuntia ja sen jälkeen vielä 30 sekuntia, kun vesi lämpeni 15 asteeseen. Toistettavakseen ihmiset valitsivat pidemmän kokeen, vaikka se sisälsi kaiken lyhyemmän kivun ja lisäksi enemmän, koska sen muisto oli parempi. Myös kolonoskopiapotilaiden kokonaisarviota ennusti pahin hetki ja loppu, ei toimenpiteen kesto.

    Valinnat tekee siis muisteleva minä. Kahneman toteaa samaistuvansa siihen, vaikka elämän elää kokeva minä. Keskittymisharha (focusing illusion) kuvaa samaa ongelmaa tulevaisuuden suuntaan: kun jokin elämäntapahtuma, kuten avioliitto tai uusi auto, on ajatusten keskipisteenä, sen merkitys onnellisuudelle näyttää todellista suuremmalta.

1. 01

   We think with two systems, and the slower one is lazy

   System 1 works automatically and effortlessly. It adds 2 + 2, completes a familiar phrase, reads a billboard and drives a car on an empty road. System 2 handles what demands concentration: multiplying two-digit numbers, parking in a tight space or judging whether a complex argument is valid.

   According to Kahneman, System 2 is lazy, because using it takes effort. It therefore takes charge only rarely and often accepts the answer System 1 offers without checking it. The division of labour is usually efficient, since intuition is generally right, but important decisions can also be left to fast thinking.

   People are not incapable of deliberation. The problem is that it does not always engage when it is needed. The boundary also shifts: what is laborious for a beginner can be automatic for an expert. A chess master sees a good move with System 1.

2. 02

   The mind builds a complete picture from little information

   System 1 connects new information to existing patterns and memories. A word, an image or a thought automatically calls up related ideas, and these effortlessly form a coherent impression. The mind looks for causes and tells stories, even when only chance is at work. To illustrate this, the book presents experiments on priming, in which an unnoticed stimulus appears to change behaviour. For example, processing words related to old age was reported to make participants walk more slowly. This material comes with a caveat, set out in the Note section of this page.

   Kahneman sums up the principle in the acronym WYSIATI: What You See Is All There Is. The mind draws its conclusions almost entirely from the information at hand and rarely considers that relevant information may be missing. As a result, little information can create a strong feeling of certainty: people jump to conclusions because what they know forms a coherent whole. According to the book, this is one explanation for overconfidence.

3. 03

   A hard question gets swapped for an easier one

   When a question is difficult, System 1 often answers an easier one without the person noticing. They still feel they have solved the original problem.

   One of the book's best-known examples is the Linda problem, which Kahneman himself describes as his and Tversky's best-known and most controversial experiment. Participants read about a young, outspoken and intelligent woman who cared about discrimination and social justice as a student. Asked to judge probabilities, most consider it more likely that Linda is a feminist bank teller than that she is a bank teller. This breaks a basic rule of probability, because all feminist bank tellers are bank tellers. Instead of probability, participants are judging how well the description fits Linda.

   When the task is broken down, for example into counts, many people get it right. That does not help much, because people left to themselves do not normally break problems down in this way.

4. 04

   An irrelevant number or a vivid example steers our estimates

   In anchoring, an estimate is pulled towards a number that has just come up, even if the number has nothing to do with the matter. In one experiment a wheel of fortune was rigged to stop at 10 or 65, after which students were asked what share of UN members were African nations. Those who saw 10 guessed 25 percent on average, and those who saw 65 guessed 45 percent. Likewise, people estimate Gandhi's age at death as much higher if first asked whether he was over 114 than if asked whether he was over 35.

   With the availability heuristic, people judge how frequent or important something is by how easily examples come to mind. This sometimes helps, but what comes to mind often fails to match the actual probabilities. In both cases, people do not notice how their estimate came about.

5. 05

   Similarity pushes base rates aside

   A central example in the book is Tom W, a fictional graduate student. Asked which of nine fields he most likely studies, people rank the fields by how common they are. Add a description of someone who is intelligent but not very creative, needs order, feels little sympathy for others and writes with flashes of science-fiction imagination, and the ranking changes: computer science moves to the top, although it is a small field. In Kahneman and Tversky's 1973 study, likelihood judgments were much closer to judgments of similarity than to the base rates of the fields, and more than 95 percent of participants thought Tom more likely to study computer science than education or the humanities, although those fields have far more students. A question about probability turns into a question about similarity.

   The base rate is ignored, even though it should be the foundation of the estimate. Using Bayes's rule, the book shows that if a field is small, the probability stays small even when the description fits it clearly better than other fields.

   The same thing happens with Steve: a shy, order-loving man is judged to be a librarian, although the United States has several times as many farmers. Kahneman's advice is to start from a plausible base rate and ask how much the new evidence should really change it.

6. 06

   Chance does not come up as an explanation

   Because System 1 looks for causes, chance easily goes unnoticed. Kahneman recalls Israeli Air Force instructors who were sure that criticism works and praise does not. Pilots who were yelled at after a poor landing did better the next time, while those praised for a great landing did worse.

   In fact this was regression to the mean. An unusually good or bad performance is usually followed by a more ordinary one, whatever the instructor says, because chance contributed to the extreme result. The instructors' observation was true, but their explanation was wrong.

7. 07

   We trust our judgment more than the evidence allows

   According to the book, people overestimate how much they understand about the world and underestimate the role of chance. Hindsight reinforces this: once something has happened, it seems understandable and inevitable.

   By the illusion of validity, Kahneman means a false belief in the reliability of one's own judgments. He describes his experience in the Israeli army in 1955, when as a young lieutenant he was asked to rework the interviews of new recruits. Under the informal interviews, the correlation between predicted and actual performance had been zero. The interviewers still believed in their judgments even after seeing the statistical evidence, and Kahneman says he still feels the same illusion himself.

   The book also draws on the work of American psychologist Paul Meehl, who found that predictions based on simple statistical scoring were generally more accurate than expert judgment. In Kahneman's new system, interviewers asked standard questions, the answers were scored and the scores went into formulas, and the results improved markedly.

8. 08

   Expert intuition can be trusted only under certain conditions

   Kahneman explored the limits of intuition together with Gary Klein. Klein represented naturalistic decision making, which emphasises the strength of experienced professionals' intuition, and had studied intuition in high-pressure settings such as firefighting and intensive care. Kahneman represented the heuristics and biases approach, which has exposed intuition's errors. The two are often seen as opposed, but their shared starting point was that professional intuition is sometimes marvellous and sometimes flawed.

   Their shared conclusion was two conditions. The environment must be regular enough to be predictable, and the person must have had the chance to learn those regularities. The quality of an intuitive judgment therefore cannot be inferred from how confident the judge is, but from the environment in which, and the learning through which, the intuition was formed.

   When the conditions are met, System 1 recognises the situation and quickly produces accurate judgments. The subjective feeling of certainty is not a reliable sign that a judgment is correct.

9. 09

   Optimism makes us underestimate costs and risks

   Kahneman considers the pervasive optimistic bias possibly the most significant of the cognitive biases. It creates the illusion that we control our lives more than we actually do.

   One form of it is the planning fallacy, a term Kahneman and Tversky coined for plans that are unrealistically close to the best-case scenario. The book's example is American kitchen remodelling in 2002. Projects were expected to cost $18,658 on average, but the actual cost was $38,769.

   Individuals find optimism hard to tame, but organisations may manage it. The book presents the premortem proposed by Gary Klein: before a decision is made, the group imagines that the plan has been carried out and has ended in disaster, and briefly writes the history of that disaster. This breaks down groupthink, legitimises doubts and leads even the plan's supporters to look for its weaknesses. It does not protect against every surprise, but it reduces the damage done by uncritical optimism.

10. 10

    Forecasts improve when you look at similar cases

    Kahneman describes a mistake of his own. In the 1970s his team was developing a high school curriculum and textbook on judgment and decision-making for the Israeli Ministry of Education. After about a year, its members estimated that a draft would be finished in 1.5 to 2.5 years. When he asked the team's curriculum expert, Seymour Fox, how similar teams had fared, Fox estimated that about 40 percent had never finished and that the others had needed seven to ten years. Fox's own estimate had been in the same range as everyone else's, because he had not connected what he knew about other teams to this project's forecast. The team carried on anyway. The book was completed eight years later and was never used.

    This led to the distinction between the inside view and the outside view. The inside view judges a project by its own details and progress so far. The outside view finds a base rate in the actual results of similar projects. According to the book, it is the cure for the planning fallacy, and the method is now known as reference class forecasting. The case also shows that a warning alone is not enough: the team gave up rationality rather than the project.

11. 11

    We evaluate gains and losses, not final outcomes

    The book separates two views of people, using Richard Thaler's names. Econs are the creatures of economics: rational, selfish and unchanging in their tastes. Humans are the people of psychology, who have a System 1 and its biases. Kahneman and Tversky's prospect theory was developed to describe the choices of Humans, because utility theory, going back to Daniel Bernoulli, did not match them. According to the theory, risks are not assessed in terms of total wealth but as gains and losses relative to a reference point, usually the current situation.

    Losses weigh more than gains of the same size. Kahneman regards this loss aversion as the theory's most important contribution to behavioural economics. It also helps explain the endowment effect: an object is worth more to its owner than to others. In one typical experiment, sellers of a mug asked $7.12 on average, while buyers offered $2.87.

    People avoid risk when facing gains but seek it when facing losses: many prefer a 50 percent chance of losing $1,000 to a certain loss of $500.

12. 12

    Probabilities are weighted in a distorted way

    Under traditional theory, a rise of ten percentage points in probability is equally valuable whatever the starting level. People do not experience it that way. A rise from 0 to 10 percent, from impossible to possible, feels more significant than one from 45 to 55 percent, and a rise from 90 to 100 percent, to certainty, feels most valuable of all.

    Prospect theory captures this with decision weights that give small probabilities too much weight and large ones too little. This is why people overpay for lottery tickets and flight insurance at the airport, and worry about rare accidents. Kahneman links the overweighting of small probabilities to the availability heuristic: what is easy to imagine receives more weight.

13. 13

    The same facts presented differently lead to different decisions

    Framing refers to how a choice is presented. People accept surgery more readily when told that 90 percent survive than when told that 10 percent die, although the situation is exactly the same. In another well-known experiment, treatments for the same rare disease were described either in terms of lives saved or lives lost. In the first frame participants chose the safer treatment, and in the second the riskier one.

    Problems are also often handled in isolation, and the chosen reference point has a disproportionate effect on the outcome. A related error is the sunk cost fallacy: rather than considering the likely return on further investment, people keep funding poor projects that have already consumed significant resources. In part, this avoids the feeling of regret.

14. 14

    The experiencing self and the remembering self are not the same

    In the last part of the book, Kahneman separates the experiencing self, who lives moment by moment, from the remembering self, who evaluates afterwards. A measure summing samples of pleasure and pain over time gave different results from life satisfaction as measured by polls.

    The remembering self rates an experience by its most intense moment and by its end (the peak-end rule), and it hardly cares about how long the experience lasted (duration neglect). In the cold-water experiment, participants kept a hand in water at 14 °C for 60 seconds. In the other trial the other hand spent the same 60 seconds at that temperature and then 30 more as the water warmed to 15 °C. Asked which to repeat, people chose the longer trial, although it contained all the pain of the shorter one and more, because its memory was better. Colonoscopy patients' overall ratings were likewise predicted by the worst moment and the end, not by the length of the procedure.

    So it is the remembering self that makes the choices. Kahneman says he identifies with it, even though it is the experiencing self who does the living. The focusing illusion describes the same problem looking ahead: when a life event such as a marriage or a new car is at the centre of attention, its importance for happiness appears greater than it is.

KäsitteetConcepts

Järjestelmä 1 ja Järjestelmä 2 (System 1, System 2)

Kirjan kielikuva kahdelle ajattelun tavalle. Järjestelmä 1 on nopea, automaattinen ja vaivaton, järjestelmä 2 hidas, tietoinen ja ponnistelua vaativa.

Heuristiikka

Mielen oikotie, jolla ratkaistaan vaikea arviointitehtävä nopeasti. Se on usein hyödyllinen, mutta johtaa myös järjestelmällisiin virheisiin eli harhoihin.

WYSIATI

What You See Is All There Is. Mieli muodostaa päätelmänsä käytettävissä olevasta tiedosta ja jättää huomiotta sen, mitä se ei tiedä.

Regressio kohti keskiarvoa

Poikkeuksellista tulosta seuraa keskimäärin tavallisempi, koska ääritulokseen on vaikuttanut myös sattuma. Ilmiö tulkitaan helposti virheellisesti jonkin teon vaikutukseksi.

Ulkopuolinen näkökulma (outside view)

Ennuste, joka perustuu samankaltaisten tapausten toteutuneisiin tuloksiin eikä käsillä olevan hankkeen omiin yksityiskohtiin.

Viiteryhmäennustaminen (reference class forecasting)

Ennustusmenetelmä, jossa lähtökohtana ovat samankaltaisten hankkeiden toteutuneet tulokset. Se on ulkopuolisen näkökulman järjestelmällinen sovellus.

Prospektiteoria (prospect theory)

Kahnemanin ja Tverskyn teoria riskipäätöksistä. Valinnat arvioidaan voittoina ja tappioina suhteessa viitepisteeseen, tappiot painavat voittoja enemmän ja todennäköisyydet painottuvat vääristyneesti.

Tappioiden karttaminen (loss aversion)

Taipumus reagoida tappioihin voimakkaammin kuin samansuuruisiin voittoihin ja toimia mieluummin tappion välttämiseksi kuin voiton saamiseksi.

Kokeva ja muisteleva minä (experiencing self, remembering self)

Kokeva minä elää hetkeä, muisteleva minä arvioi kokemusta jälkikäteen, lähinnä sen voimakkaimman hetken ja lopun perusteella.

System 1 and System 2

The book's metaphor for two modes of thought. System 1 is fast, automatic and effortless. System 2 is slow, conscious and effortful.

Heuristic

A mental shortcut for answering a difficult judgment task quickly. It is often useful but also leads to systematic errors, or biases.

WYSIATI

What You See Is All There Is. The mind draws conclusions from the information available and ignores what it does not know.

Regression to the mean

An extreme result tends to be followed by a more ordinary one, because chance contributed to the extreme result. It is easily mistaken for the effect of some action.

Outside view

A forecast based on the actual results of similar cases rather than on the details of the project at hand.

Reference class forecasting

A forecasting method that starts from the actual results of similar projects. It is a systematic application of the outside view.

Prospect theory

Kahneman and Tversky's theory of risky choice. Options are assessed as gains and losses relative to a reference point, losses weigh more than gains, and probabilities are weighted in a distorted way.

Loss aversion

The tendency to react more strongly to losses than to gains of the same size, and to act to avoid a loss rather than to achieve a gain.

Experiencing self and remembering self

The experiencing self lives in the moment. The remembering self evaluates an experience afterwards, mainly by its most intense moment and its end.

KirjoittajaThe author

Kirjan suosituksetThe book's recommendations

• Tunnista merkit siitä, että olet kognitiivisessa miinakentässä, hidasta ja pyydä apua järjestelmältä 2.
• Opettele harhojen nimet. Kirjan lopussa Kahneman kysyy, mitä hyötyä järjenvastaisten ajatteluprosessien ymmärtämisestä on, ja vastaa, että käsitteet auttavat tunnistamaan virheet ja puhumaan niistä.
• Aloita ennuste samankaltaisten tapausten toteutuneista tuloksista ja kysy vasta sitten, miten tämä tapaus niistä poikkeaa.
• Organisaatiot välttävät virheitä yksilöitä paremmin. Ne voivat ottaa käyttöön tarkistuslistat, viiteryhmäennustamisen ja premortem-harjoituksen.
• Älä luota siihen, että pelkkä tieto muuttaa päätöksiä. Järjestelmä 2 ei välttämättä käynnisty, ellei viesti ensin tavoita järjestelmää 1.
• Humanit tarvitsevat Econeja enemmän ohjausta. Kahneman nostaa esiin Thalerin ja Sunsteinin keinot ohjata valintoja vapautta rajoittamatta, esimerkiksi eläkesäästämisessä.

• Recognise the signs that you are in a cognitive minefield, slow down and ask System 2 for help.
• Learn the names of the biases. At the end of the book Kahneman asks what practical benefit an understanding of irrational mental processes offers, and answers that the vocabulary helps people recognise errors and talk about them.
• Start a forecast from the actual results of similar cases, and only then ask how this case differs from them.
• Organisations avoid errors better than individuals do. They can introduce checklists, reference class forecasting and the premortem.
• Do not assume that information alone changes decisions. System 2 may not engage unless a message first reaches System 1.
• Humans need more guidance than Econs. Kahneman highlights Thaler and Sunstein's ways of guiding choices without restricting freedom, for example in saving for retirement.